Julistamme kirjan nimessä, että tarinankerronta on työkalu, jolla voit vaikuttaa bisneksessä. Mitä se oikein käytännössä tarkoittaa? Tässä 10 esimerkkiä.

 

Kuva: veryuseful cc via Compfight (Creative Commons -lisenssi)

 

 1. Tarina on työkalu strategiatyössä

Ontologisessa mielessä strategia oikeastaan on tarina. Kertomus siitä miksi ja mitä yritys tekee. Tarina on kuitenkin myös instrumentti, jonka avulla strategiaprosessia voidaan fasilitoida ja viestiä. Tarinoilla voi esimerkiksi osallistaa henkilöstöä ja luoda yhteistä näkemystä suunnasta. Suomen paras työpaikka, tamperelainen it-firma Vincit hyödyntää tarinoita monella tavalla. Myös strategiatyössään. Tarinallisessa strategiaprosessissa tiimit saivat työstää ja kertoa unelmansa vuodesta 2015. Millainen Vincit silloin on. Tarinoista nousi samoja teemoja, joiden pohjalta rakentui yhteinen, jaettu unelma. Prosessi jatkui niin, että henkilökohtaisten tarinoiden avulla visioitiin miten unelmatilaan päästään. Näin yksilötarinoista muodostui toimintasuunnitelma unelman saavuttamiseksi.

2. Tarinat toimivat muutosmittarina

Yrityksessä kerrotut tarinat kertovat yrityksestä paljon enemmän kuin www-sivuilla julistetut arvot tai johdon esittämä strategia PowerPoint. Narratiivisesta johtajuudesta väitellyt tutkija Tommi Auvinen esittää, että organisaation muutoksen tilaa voidaan mitata tarinoilla. Luonnontieteissä läpinäkyviä aineita värjätään, jotta niitä voidaan tutkia. Samoin yrityksessä valta on näkymätöntä kunnes se tehdään näkyväksi puheessa. Auvinen kehitti tutkijakollegansa kanssa tarinaindeksi-nimisen työkalun. Menetelmässä henkilöstöltä kerätyt tarinat tyypitellään. Kuinka paljon on muutosta vastustavia ja kuinka paljon puoltavia tarinoita. Tarinaindeksi tekee näkymättömän näkyväksi ja kertoo miten uusi strategia on ymmärretty tai mikä on organisaatiokulttuurin sen hetkinen tila.

3. Tarinat työkaluna ennakointityössä ja tulevaisuuden visioinnissa

Fiksu yritys on kiinnostuneempi tulevaisuudesta kuin menneisyydestä. Ennakointityöhön kannattaa panostaa! Ennakoinnissa tarinat ovat ihan keskeinen työväline. Ennakointiin liittyen käytetään joskus osuvaa termiä futuretelling, tulevaisuudesta kertominen. Tarina tekee tulevaisuusskenaariot konkreettiseksi, ymmärrettäviksi ja mielenkiintoiseksi. Toisaalta kyse on taas myös ontologisesta tasosta. Pystyykö johto luomaan tulevaisuusskenaarioiden pohjalta yhteisen tarinan, joka inspiroi henkilöstöä? Onko tarina sellainen, jossa he haluavat olla mukana? Haastattelimme pari viikkoa sitten kahta strategisen ennakoinnin ja bisneskehittämisen spesialistia, Minna Koskeloa ja Anu Nousiaista. Heidän näkemyksiensä pohjalta blogiin on tulossa ennakoinnista ja tulevaisuustarinoista ihan oma kirjoitus.

4. Tarinoiden avulla teet parempia rekrytointeja

”Varoittavia esimerkkejä ovat muun muassa työpaikkailmoitukset, joiden kertoma visuaalinen tarina muistuttaa valitettavan usein enemmän yritysversiota Stepfordin naisista kuin oikeaa elämää. ”, kirjoitti Tarja viime blogauksessa. Niinpä niin. Huono ja harhaanjohtava rekrytointiviestintä voi johtaa siihen, että yritykseen hakeutuu ihan vääränlaista porukkaa. Tekninen asioiden osaaminen ja työkokemus eivät riitä, jos uusi tyyppi ei sovi yrityskulttuuriin. HR-innovaattori Susanna Rantanen uskoo, että onnistunut rekrytointi on enemmän yhteensopivuuden varmistamista kuin CV:n tuijottelua. Kun Rantasen match & meet palvelu, Heebo auttaa asiakkaitaan, tarinat ovat tärkeitä. Rekrytoivan yrityksen ns. kulissien takaa kerrotut autenttiset tarinat ovat kuin terassinovet, joista työnhakija voi kurkata sisään ja miettiä sopisiko hän yrityskulttuuriin vai ei.

5. Tarinoilla saat asiakasymmärrystä

Asiakasymmärrys on menestyksekkään innovaatiotoiminnan perusta. Asiakkaat täytyy tuntea ja tietää mitä heille luo arvoa. Tarinat ovat hyvä keino päästä käsiksi asiakkaiden arvostuksiin, asenteisiin ja tiedostamattomiin tarpeisiin. Monessa laadullisessa tutkimusmenetelmässä nojataankin vahvasti asiakkaan kertomiin tarinoihin. Palvelumuotoilussa käytetään esimerkiksi palvelutarinoita, jossa asiakas kertoo omin sanoin tarinan jostain palvelukokemuksestaan. Tarinassa nousee esille asiakkaan merkittävinä pitämiä asioita. Se myös paljastaa mitä kaikkea asiakas mieltää kokemukseen kuuluvan. Esimerkiksi asiakkaan käsitys siitä mistä palvelukokemus oikeastaan alkaa ja mihin se päättyy, voi yllättää yrityksen edustajat. Vapaasti kerrotusta tarinasta nousee asioita, joita kyselyllä olisi mahdoton saada selville

6. Tarinoilla voi perehdyttää ja siirtää hiljaista tietoa

Kiinnostavat esimerkkitarinat ja caset kuuluvat jokaisen hyvän kouluttajan työkalupakkiin. Tarinat tekevät abstraktit asiat ymmärrettäviksi. Vaikka et kouluttaisi työksesi, joudut varmasti jossain vaiheessa perehdyttämään tai opastamaan muita. Tarinankerronta on oivallinen tapa perehdyttää uusiin työtehtäviin. Nykypäivän monimutkainen asiantuntijatyö tulee konkreettiseksi ja ymmärrettäväksi tarinan avulla. Tarinalla voit jakaa hyviksi havaitsemasi käytännöt mieleenpainuvalla tavalla. Tarina kertoo enemmän ja vaikuttavammin. Se ei kerro vain mitä tapahtui vaan miksi ja miten. Kuulija voi samaistua tarinaan ja elää tilanteen mielessään. Tarina jää myös paljon paremmin mieleen kuin vaikkapa ranskalaisin viivoin kirjoitettu toimintaohje.

7. Tarinoilla rakennat organisaatiokulttuuria

Tarinat ovat kuin sosiaalista liimaa, joka hitsaa porukan yhteen. Qualcomin Learningcenter toteutti joitain vuosia sitten 52 Weeks -ohjelman. Henkilöstö sai joka viikko sähköpostin, jossa joku qualcomilainen kertoi omasta työstään tarinan muodossa. Millaisia haasteita hän oli kohdannut työssään ja mitä hän oli matkan varrella oivaltanut. Mikä oli saanut hänet ajattelemaan tai tekemään työtään toisin. Learning center haastatteli ja editoi tarinat, mutta ne pidettiin mahdollisimman autenttisina. Qualcomilaisten keskuudessa 52 Weeks -ohjelma oli supersuosittu. Yksinkertaisuudessaan se oli tehokas vahvistaen yrityskulttuuria ja lisäten keskinäistä ymmärrystä muiden työstä.

8. Käytä tarinaa työelämänteksteissä

Oletko kirjoittanut muistiota palaverista, jota kukaan ei koskaan lukenut? Ehkä informoit intrassa uudesta projektista ja uutista kahlattiin läpi vain pari ensimmäistä riviä? Tarina tuo virkistävää vaihtelua kuiviin työelämän dokumentteihin. Herätä sisäinen tiedote eloon kirjoittamalla se tarinaformaattiin: kuka (tai ketkä) on asiassa päätoimija, mitä hän tavoittelee, millaisia vastuksia hänellä on edessään. Tai kerro asiakastapaamisesta silminnäkijäkuvaus, jota ryydität omilla tuntemuksillasi ja fiiliksilläsi. Kerro miten koit tilanteen itse.

9. Tarinoilla vaikutat muutostilanteissa

John P. Kotter on tunnettu muutosjohtamisen guru, joka uskoo vakaasti tarinoiden voimaan. Jos haluat saada ihmiset toimimaan eri tavalla, faktat eivät riitä. Ne puhuttelevat ainoastaan loogista järkeilyä, joka on vain pienen pieni jäävuorenhuippu ihmismielestä. Syvällä pinnan alla olevat tunteet ja asenteet jatkavat omaa elämäänsä ja tekevät jatkossakin ihan mitä itse tykkäävät. Jos selkeämpi ymmärrys faktoista riittäisi muuttamaan käytöstä, miksi ihmiset tupakoivat? Tokihan he tietävät miten tappavan vaarallista se on. Jos asiaan ei liity minkäänlaista henkilökohtaista tunnesidettä, ihmistä on vaikea saada muuttamaan toimintaansa.

Tai kuvittele vaikkapa vakuutusyhtiö, jonka toiminta oli ennen vakuutusrahojen maksamista sairaille. Jos yhtiö haluaa muuntautua tulevaisuudessa asiakkaidensa terveydenedistäjäksi, johto voi sanoa, että kuulkaas kaikki, nyt meillä ajatellaan ja toimitaan näin. Se tuskin tehoaa. Sen sijaan innostava tarina asiakasvastaavasta, joka auttoi nuorta äitiä huomaamaan poikansa diabetesriskin ja estämään sairastumisen puhuttelee paljon voimallisemmin.

10. Kerro oma tarinasi

Miten yleensä kerrot itsestäsi? Vakiosettiä on varmaankin kertoa kuka olet, mitä osaat, miten teet töitä ja millainen olet. Ilman esimerkkejä ja tarinoita näiden asioiden kertominen jää hyvin pinnalliseksi. Minä-tarina ovatkin bisnestarinankerronnan kulmakiviä.  Yksi tapa kertoa itsestäsi on tehdä se kolmen sinulle sattuneen avaintapahtuman kautta: haaste, valinta ja lopputulos. Minkä haasteen kohtasit? Minkä valinnan teit ja miksi? Mistä sait rohkeutta valintaan? Miltä tilanteessa tuntui? Mitä valinnan tuloksena tapahtui? Mitä opit ja mitä kuulijat voivat oppia tarinastasi?

 

Leave a Reply